Heprealaisille 6

1 Sentähden antakaamme Kristuksen opin alun sillänsä olla, ja ruvetkaamme niihin, jotka täydellisyyteen saattavat: ei vasta-uudesta perustusta laskein parannukseen kuolevaisista töistä ja uskoon Jumalan päälle,2 Kasteen oppiin, kätten päällepanemiseen, kuolleitten ylösnousemiseen ja ijankaikkiseen tuomioon.3 Ja sen me tahdomme tehdä, jos Jumala muutoin sallii.4 Sillä se on mahdotoin, että ne, jotka kerran valaistus ovat, ja sitä taivaallista lahjaa maistaneet, ja ovat Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet,5 Ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa, ja tulevaisen maailman voimaa,6 Jos he lankeevat pois, että he vasta-uudesta parannukseen uudistettaisiin, jotka toistamiseen itsellensä Jumalan Pojan ristiinnaulitsevat ja pilkkana pitävät.7 Sillä maa, joka sateen sisällensä särpää, joka usein sen päälle tulee, ja kasvaa tarpeellisia ruohoja niille, jotka sitä viljelevät, se saa siunauksen Jumalalta.8 Mutta joka orjantappuroita ja ohdakkeita kasvaa, se on kelvotoin ja lähin kirousta, jonka loppu on, että se poltetaan.9 Mutta me toivomme teiltä rakkahimmat, parempaa ja sitä, mikä autuuteen sopii, ehkä me näin puhumme.10 Sillä ei Jumala ole väärä, että hän unohtais teidän tekonne ja työnne rakkaudessa, jonka te hänen nimellensä osoititte, koska te pyhiä palvelitte ja vielä palvelette.11 Mutta me halajamme, että jokainen teistä sen ahkeruuden osoittais, pitäin toivon vahvuuden hamaan loppuun asti,12 Ettette hitaiksi tulisi, vaan olisitte niiden seuraajat, jotka uskon ja pitkämielisyyden kautta luvatun perimisen saavat.13 Sillä Jumala, joka Abrahamille lupauksen antoi, koska ei hän taitanut yhdenkään suuremman kautta vannoa, niin hän vannoi itse kauttansa,14 Sanoen: totisesti tahdon minä siunaten siunata sinua ja enentäen enentää sinua.15 Ja että hän kärsivällisesti odotti, niin hän sai lupauksen.16 Sillä ihmiset tosin vannovat sen kautta, joka suurempi on kuin he, ja se on kaiken heidän riitansa loppu, jos se valalla vahvistetaan.17 Jossa Jumala tahtoi lupauksen perillisille neuvonsa vahvuuden yltäkylläisesti osoittaa, vannoi hän valan:18 Että me kahden liikkumattoman kappaleen kautta, joissa mahdotoin on Jumalan valehdella, juuri vahvan uskalluksen pitäisimme, me jotka siihen turvaamme, että me taritun toivon saisimme,19 Jonka me pidämme vahvana ja lujana meidän sielumme ankkurina, joka ulottuu sisälle hamaan niihinkin asti, jotka esiripun sisälmäisellä puolella ovat,20 Johonka edelläjuoksia on meidän edellämme mennyt sisälle, Jesus, Melkisedekin säädyn jälkeen, ylimmäiseksi Papiksi tehty ijankaikkisesti.

Hebrews 6

1 Therefore we must progress beyondt the elementaryt instructions about Christt and move ont to maturity, not laying this foundation again: repentance from dead works and faith in God,2 teaching about baptisms, laying on of hands, resurrection of the dead, and eternal judgment.3 And this is what we intend to do,t if God permits.4 For it is impossible in the case of those who have once been enlightened, tasted the heavenly gift, become partakers of the Holy Spirit,5 tasted the good word of God and the miracles of the coming age,6 and then have committed apostasy,t to renew them again to repentance, sincet they are crucifying the Son of God for themselves all over againt and holding him up to contempt.7 For the ground that has soaked up the rain that frequently falls ont it and yields useful vegetation for those who tend it receives a blessing from God.8 But if it produces thorns and thistles, it is useless and about to be cursed;t its fate is to be burned.9 But in your case, dear friends, even though we speak like this, we are convinced of better things relating to salvation.10 For God is not unjust so as to forget your work and the love you have demonstrated for his name, in having served and continuing to serve the saints.11 But we passionately want each of you to demonstrate the same eagerness for the fulfillment of your hope until the end,

12 so that you may not be sluggish,t but imitators of those who through faith and perseverance inherit the promises.
13 Now when God made his promise to Abraham, since he could swear by no one greater, he swore by himself,14 saying, “Surely I will bless you greatly and multiply your descendants abundantly.”ts15 And so by persevering, Abrahamt inherited the promise.16 For peoplet swear by something greater than themselves,t and the oath serves as a confirmation to end all dispute.t17 In the same wayt God wanted to demonstrate more clearly to the heirs of the promise that his purpose was unchangeable,t and so he intervened with an oath,18 so that we who have found refuge in himt may find strong encouragement to hold fast to the hope set before us through two unchangeable things, since it is impossible for God to lie.19 We have this hope as an anchor for the soul, sure and steadfast, which reaches inside behind the curtain,s

20 where Jesus our forerunner entered on our behalf, since he became a priest forever in the order of Melchizedek.s