previous next

Jaakobin 1

1 Jakob, Jumalan ja Herran Jesuksen Kristuksen palvelia, kahdelletoistakymmenelle sukukunnalle, jotka hajalla ovat, toivottaa terveyttä!2 Minun rakkaat veljeni, pitäkäät se sulana riemuna, kuin te moninaisiin kiusauksiin lankeatte,3 Tietäen, että teidän uskonne koettelemus vaikuttaa kärsivällisyyden.4 Mutta olkoon kärsivällisyydellä täydellinen työ, että te täydelliset ja kokonaiset olisitte ja ei missään puuttuvaiset.5 Mutta jos joltain teistä viisautta puuttuis, hän anokaan sitä Jumalalta, joka hänelle antaa yksinkertaisesti, ja ei soimaa, ja se hänelle annetaan.6 Mutta anokaan uskossa epäilemättä; sillä joka epäilee, se on meren aallon kaltainen, joka tuulelta ajetaan ja liikutetaan,7 Älkään se ihminen luulko jotakin Herralta saavansa.8 Epäileväinen mies horjuu kaikissa teissänsä.9 Mutta veli, joka nöyrä on, kehukaan korotuksestansa;10 Ja taas, joka rikas on, (se kehukaan) alentamisestansa; sillä niinkuin ruohon kukoistus pitää hänen katooman pois.11 Sillä aurinko nousi helteen kanssa ja kuivasi ruohon, ja sen kukkanen varisi, ja hänen kauneutensa katosi; niin myös rikkaan pitää teissänsä lakastuman.12 Autuas on se mies, joka kiusauksen kärsii; sillä koska hän koeteltu on, niin hänen pitää elämän kruunun saaman, jonka Herra niille luvannut on, jotka häntä rakastavat.13 Älkään kenkään sanoko, kuin häntä kiusataan, että hän Jumalalta kiusataan; sillä ei Jumala ole kiusaaja pahuuteen, ja ei hän ketään kiusaa,14 Vaan jokainen kiusataan, kuin hän omalta himoltansa vietellään ja houkutellaan.15 Sitte kuin himo on siittänyt, niin hän synnyttää synnin; mutta kuin synti täytetty on, niin se synnyttää kuoleman.16 Älkäät eksykö, minun rakkaat veljeni!17 Kaikkinainen hyvä anto ja kaikkinainen täydellinen lahja tulee ylhäältä valkeuden Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta eikä valkeuden ja pimeyden vaihetusta.18 Hän on meidät synnyttänyt tahtonsa jälkeen totuuden sanalla, että me uutiset hänen luontokappaleistansa olisimme.19 Sentähden, minun rakkaat veljeni, olkoon jokainen ihminen nopia kuulemaan, (mutta) hidas puhumaan, ja hidas vihaan;20 Sillä miehen viha ei tee Jumalan edessä sitä, mikä oikein on.21 Sentähden pankaat pois kaikkinainen saastaisuus ja kaikkinainen pahuus, ja ottakaat sana siveydellä vastaan, joka teissä istutettu on ja voi teidän sielunne autuaaksi saattaa.22 Mutta olkaat myös sanantekiät ja ei ainoastaan kuuliat, pettäin teitänne.23 Sillä jos joku on sanan kuulia ja ei tekiä, hän on sen miehen kaltainen, joka ruumiillisen kasvonsa peilissä kurkistelee,24 Ja sittekuin hän itsensä kurkistellut on, niin hän menee pois ja unohtaa kohta, millinen hän oli.25 Mutta joka katsoo vapauden täydelliseen lakiin ja pysyy, ja ei ole unohtava kuulia, vaan tekiä, se tulee hänen teossansa autuaaksi.26 Mutta jos joku teistä näkyy jumalinen olevan, ja ei suista kieltänsä, vaan viettelee sydämensä, sen jumalanpalvelus on turha.27 Se on Isälle ja Jumalalle puhdas ja saastatoin jumalanpalvelus: oppia orpoja ja leskiä heidän murheessansa, ja itsensä saatatoinna maailmassa pitää.

James 1

Salutation

1 From James,t a slavets of God and the Lord Jesus Christ, to the twelve tribes dispersed abroad.t Greetings!

Joy in Trials

2 My brothers and sisters,t consider it nothing but joyt when you fall into all sorts of trials,3 because you know that the testing of your faith produces endurance.4 And let endurance have its perfect effect, so that you will be perfect and complete, not deficient in anything.5 But if anyone is deficient in wisdom, he should ask God, who gives to all generously and without reprimand, and it will be given to him.6 But he must ask in faith without doubting, for the one who doubts is like a wave of the sea, blown and tossed around by the wind.7 For that person must not suppose that he will receive anything from the Lord,

8 since he is a double-minded individual,ts unstable in all his ways.
9 Now the believert of humble meanst should take pridet in his high position.t10 But the rich person’s pride should be in his humiliation, because he will pass away like a wildflower in the meadow.t11 For the sun rises with its heat and dries up the meadow; the petal of the flower falls off and its beauty is lost forever.t So also the rich person in the midst of his pursuits will wither away.12 Happy is the onet who endures testing, because when he has proven to be genuine, he will receive the crown of life that Gods promised to those who love him.13 Let no one say when he is tempted, “I am tempted by God,” for God cannot be tempted by evil,t and he himself tempts no one.14 But each one is tempted when he is lured and enticed by his own desires.15 Then when desire conceives, it gives birth to sin, and when sin is full grown, it gives birth to death.16 Do not be led astray, my dear brothers and sisters.t17 All generous giving and every perfect giftt is from above, coming downt from the Father of lights, with whom there is no variation or the slightest hint of change.t

18 By his sovereign plan he gave us birtht through the message of truth, that we would be a kind of firstfruits of all he created.

Living Out the Message

19 Understand this, my dear brothers and sisters!t Let every person be quick to listen, slow to speak, slow to anger.20 For humant anger does not accomplish God’s righteousness.s21 So put away all filth and evil excess and humblyt welcome the message implanted within you, which is able to save your souls.22 But be sure you live out the message and do not merely listen to it and so deceive yourselves.23 For if someone merely listens to the message and does not live it out, he is like someonet who gazes at his own facet in a mirror.24 For he gazes at himself and then goes out and immediately forgetst what sort of person he was.25 But the one who peers into the perfect law of liberty and fixes his attention there,t and does not become a forgetful listener but one who lives it out – het will be blessed in what he does.t26 If someone thinks he is religious yet does not bridle his tongue, and so deceives his heart, his religion is futile.

27 Pure and undefiled religion beforet God the Fathert is this: to care for orphans and widows in their misfortune and to keep oneself unstained by the world.