Jobin 29

1 Job jatkoi lausuen mietelmiään ja sanoi: 2 "Oi, jospa olisin, niinkuin olin ammoin kuluneina kuukausina, niinkuin niinä päivinä, joina Jumala minua varjeli, 3 jolloin hänen lamppunsa loisti pääni päällä ja minä hänen valossansa vaelsin pimeyden halki! 4 Jospa olisin niinkuin kukoistukseni päivinä, jolloin Jumalan ystävyys oli majani yllä, 5 jolloin Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani ja poikani minua ympäröivät, 6 jolloin askeleeni kylpivät kermassa ja kallio minun vierelläni vuoti öljyvirtoja!

7 Kun menin kaupunkiin porttiaukealle, kun asetin istuimeni torille, 8 niin nuorukaiset väistyivät nähdessään minut, vanhukset nousivat ja jäivät seisomaan, 9 päämiehet lakkasivat puhumasta ja panivat kätensä suulleen. 10 Ruhtinasten ääni vaikeni, ja heidän kielensä tarttui suulakeen. 11 Sillä kenen korva minusta kuuli, hän ylisti minua onnelliseksi, kenen silmä minut näki, hän minusta todisti; 12 minä näet pelastin kurjan, joka apua huusi, ja orvon, jolla ei auttajaa ollut. 13 Menehtyväisen siunaus tuli minun osakseni, ja lesken sydämen minä saatoin riemuitsemaan. 14 Vanhurskaudella minä vaatetin itseni, ja se verhosi minut; oikeus oli minulla viittana ja päähineenä. 15 Minä olin sokean silmä ja ontuvan jalka. 16 Minä olin köyhien isä, ja tuntemattoman asiaa minä tarkoin tutkin. 17 Minä särjin väärintekijän leukaluut ja tempasin saaliin hänen hampaistansa.

18 Silloin ajattelin: 'Pesääni minä saan kuolla, ja minä lisään päiväni paljoiksi kuin hiekka. 19 Onhan juureni vedelle avoinna, ja kaste yöpyy minun oksillani. 20 Kunniani uudistuu alati, ja jouseni nuortuu minun kädessäni.' 21 He kuuntelivat minua ja odottivat, olivat vaiti ja vartoivat neuvoani. 22 Puhuttuani eivät he enää sanaa sanoneet, vihmana vuoti puheeni heihin. 23 He odottivat minua niinkuin sadetta ja avasivat suunsa niinkuin kevätkuurolle. 24 Minä hymyilin heille, kun he olivat toivottomat, ja minun kasvojeni loistaessa eivät he synkiksi jääneet. 25 Jos suvaitsin tulla heidän luokseen, niin minä istuin ylinnä, istuin kuin kuningas sotajoukkonsa keskellä, niinkuin se, joka murheelliset lohduttaa."

Job 29

IV. Job’s Concluding Soliloquy (29:1-31:40)

Job Recalls His Former Condition

1 Then Job continuedt his speech:

2 “O that I could bet ast I was
in the months now gone,t
in the dayst when God watchedt over me,

3 whent he causedt his lamps
to shine upon my head,
and by his light
I walkedt through darkness;t

4 just as I was in my most productive time,t
when God’s intimate friendships was experienced in my tent,

5 when the Almightyt was still with me
and my children weres around me;

6 when my stepst were bathedt with buttert
and the rock poured out for me streams of olive oil!t

7 When I went out to the city gate
and secured my seat in the public square,s

8 the young men would see me and step aside,t
and the old men would get up and remain standing;

9 the chief men refrained from talking
and covered their mouths with their hands;

10 the voices of the nobles fell silent,t
and their tongues stuck to the roof of their mouths.

Job’s Benevolence

11 “As soon as the ear heard these things,t it blessed me,t
and when the eye saw them, it bore witness to me,

12 for I rescued the poor who cried out for help,
and the orphan whot had no one to assist him;

13 the blessing of the dying man descended on me,t
and I made the widow’s heart rejoice;t

14 I put on righteousness and it clothed me,t
my just dealingt was like a robe and a turban;

15 I was eyes for the blind
and feet for the lame;

16 I was a fathers to the needy,
and I investigated the case of the person I did not know;

17 I broke the fangst of the wicked,
and made him dropt his prey from his teeth.

Job’s Confidence

18 “Then I thought, ‘I will die in my own home,s
my days as numerous as the grains of sand.s

19 My roots reach the water,
and the dew lies on my branches all night long.

20 My gloryt will always be fresht in me,
and my bow ever new in my hand.’

Job’s Reputation

21 “Peoplet listened to me and waited silently;s
they kept silent for my advice.

22 After I had spoken, they did not respond;
my words fell on them drop by drop.t

23 They waited for me as people waitt for the rain,
and they opened their mouthss
as fort the spring rains.

24 If I smiled at them, they hardly believed it;t
and they did not cause the light of my face to darken.t

25 I choset the way for themt
and sat as their chief;t
I lived like a king among his troops;
I was like one who comforts mourners.s